YHTEENVETO

Luokittelematon 2 Kommenttia

    • Olemme nähneet miljoonakaupunkeja, pieniä kaupunkeja ja kyliä.
    • Kuulleet hyvää musiikkia kaduilla ja kujilla.
    • Nähneet upeita taideteoksia, niitä on ollut jopa talojen seinillä.
    • Olemme ihailleet uskomattomia rakennuksia, mahtipontisia rakennuksia, oivaltavasti toteutettuja laajennuksia.
    • Olemme käyneet mielettömän korkeissa pilvenpiirtäjissä.
    • Olemme ihastelleet vanhoja, hyvin säilyneitä rakennuksia.
    • Olemme nähneet jylhiä ja jykeviä kirkkoja (huom. nämä vain ulkoa päin)
    • Olemme oleskelleet upeissa ja äärettömän isoissa puistoissa.
    • Olemme nähneet omituisia ja mielenkiintoisia kasveja, värikylläisiä eläimiä, upeaa arkkitehtuuria ja toki myös huonoakin, viimeisintä katumuotia
    • Olemme tavanneet ihmisiä ja päässeet osalliseksi loistavista elämänasenteista ja olemme huomanneet ihmisissä elämäniloa ja huumoria sekä auttamisenhalua.
    • Olemme saaneet osaksemme paljon hymyjä ja vitsejä (joita emme aina ymmärtäneet, mutta hyvä tarkoitus molemmin puolin korvasi sen).
    • Olemme kulkeneet polkupyörällä, kävellen (harmi ettei tullut askelmittari mukaan), tuk-tukilla, autolla, junalla, lentokoneella, vaijereilla, katamaraanilla, laivalla.
    • Esimerkiksi junalla matkustimme komeat 3 250 kilometriä
    • Asuimme 11 eri kaupungissa, otimme aina kaupungin haltuun menemällä korkeimpaan paikkaan, oli se sitten vuori tai pilvenpiirtäjä.
    • Kävimme myös kaupungin kiertoajellulla, jos sellainen oli mahdollista.
    • Tutustuimme tarkemmin kaupunkeihin kävelemällä kymmeniä kilometrejä.
    • Uimaan päästiin mm. · Coral Sea, · South Pacific Ocean, · Tasmanian Sea, · Port Philiph Bay

    On ollut kiva jakaa kanssanne kokemuksiamme matkalta ja erityiskiitokset Heidille ja Tiinalle, jotka halusivat kommentoida tekemisiämme ja toivat raikkaan tuulahduksen koti-Suomesta meillekin päin.

    Maanantai 30.1.2012

    Luokittelematon 1 Kommentti

    Will we do this forever?
    Ei kyllä me nyt lopetetaan tähän 50 päivään.

    Matka Bangkokista Amsterdamiin meni nopeasti. 11 tuntia, johon sisältyi vähän syömistä, vähän juomista ja vähän nukkumista. Amsterdamin kentälle saavuttiin ajoissa. Kentällä käytiin aamiaisella ja sitten hiukan shoppailemaan.

    Nyt koneessa jonka tarkoitus on lähteä Helsinkiin, mutta saa nyt nähdä. Ainakaan vielä emme ole lähdössä ja nyt sitten kuultiin että tällä koneella ei ainakaan lähdetä mihinkään. Koneen vaihto ja uusi yritys ja kohti Helsinki-Vantaan kenttää.

    Helsinki-Vantaalle laskeuduttiin klo 16.00, siis vain 3 tuntia myöhässä. Amsterdamissa pelkäsimme jo että tapahtuu samat kuin lähdössä ja joudumme jäämään yöksi Amsterdamiin.

    Sunnuntai 29.1.2012

    Luokittelematon 1 Kommentti

    Ihanan pitkät yöunet. Kunnon aamiainen ja uima-altaalle lojumaan vähäksi aikaa.

    Auringon oton jälkeen lähdimme Skytrailla taas MBK-tavarataloon, nyt syömään samaan Thai-ravintolaan kuin eilenkin. Vastaanotto oli ylenystävällinen ja ruoka oli taas todella loistavan makuista thairuokaa, nam.

    Ei muuta sitten kuin pakkaamaan, viimeistä kertaa tällä reissulla. Saas nähdä miten käy painon kanssa.

    Lauantai 28.1.2012

    Luokittelematon Ei kommentteja

    Tulimme yöllä Bangkokiin. Kentältä otimme taksin Jannen asunnolle. Taksilla oli hieman vaikeuksia löytää oikeaan osoitteeseen, vaikka kentällä osoitteen nähdessään nyökytteli tietävänsä. No, päästiin perille, joka tapauksessa.

    Muutaman tunnin yöunien jälkeen lähdimme MBK-tavarataloon hommaamaan viimeisiä tuliaisia. Kävimme myös syömässä tavaratalon Thai-ravintolassa, namnam.

    Aikaisin nukkumaan, sillä olimmehan nukkuneet vain muutaman tunnin edellisenä yönä (saattoi johtua pienoisesta jetlagista).

    Perjantai 27.1.2012

    Luokittelematon 3 Kommenttia

    Matkustuspäivä, matka Bangkokiin ja kohti kotia alkaa. Lentokone nousee Melbournesta klo 13.30, välilasku Sydneyssä ja Bangkokissa ollaan klo 22.45.

    Siellä vietetään matkan viimeiset kaksi päivää. Suomeen, Helsinki-Vantaalle (onpa outo suomalainen sana) lentokone laskeutuu maanantaina 30.1. klo 13.05 tunnuksella KL1167 Amsterdamista.

    Bangkokissa ei ole enää internetyhteyttä, joten seuraavat päivitykset, viimeiset, tehdäänkin sitten kotoa käsin.

    NÄHDÄÄN PIAN!

    Torstai 26.1.2012

    Luokittelematon Ei kommentteja

    Tänään on Australia-päivä, 100-vuotispäviä. Näinkin juhlava itsenäistymispäivä otetaan vastaan peri aussittain, rennosti ei mitään suuria juhlallisuuksia. Federation squerella on ilmaiskonsertteja ja paljon ihmisiä, tosin ei niin paljon kuin olisimme odottaneet. Toki olimme odottaneet myös että ihmiset olisivat enemmänkin pukeutuneet aussin väreihin ja kantaneet lippuaan ylväästi. Rentoa meininkiä.

    Keskiviikko 25.1.2012

    Luokittelematon 1 Kommentti

    Great Ocean Road Adventure, dramaattisia, voimakkaita, vaarallisia ja ehkä myös vähän pelottavaa rannikkoa ja jylhiä kallioita luvassa. Lähtö hotellista jo seiskalta ja luvassa matkan tekoa 550 kilometriä ja 13 tuntia.

    On ihailtava oppaita, he joutuvat todella lujille. He kertovat tarinoita, esittelevät nähtävyyksiä, ajavat autoa ja tauoilla tarjoilevat teetä ja huolehtivat roskista. Käsittämätöntä, 13 tuntia ja 45 turistia yhden ihmisen harteilla, ei voi kun ihailla! Ja samaan fanittamiseen kuuluu myös ihmettely heidän mielettömän hyvästä asenteestaan. Upeaa! Tätä siis on palvelukulttuuri!

    Lähdimme bussilla Melbournesta Port Philiph Bayhyn West Gate Bridgeä pitkin, joka on toiseksi pisin silta koko Australiassa. Suuntana on Cario Bay ja Geelong, ja se taas on toiseksi laajin kaupunki pinta-alaltaan Victorian osavaltiossa. Geelongissa asuu 250 000 henkilöä ja jotta saa mittasuhteet kohdalleen, niin Melbournessa yli 4 miljoonaa. Siten Geelong on pieni kaupunki, mutta sen keskustan läpi kulki molempiin suuntiin kolme ajokaistaa, eli kuusi yhteensä pikkukaupungin läpi. Käsittämätöntä!

    Seuraavana meillä oli Torquay, jossa sijaitsee myös Bells Beach. Pidimme siellä pienen valokuvaus ja Aussien style bush Billy Tea –tauon. Se oli sanalla sanoen erikoista, bussin kyljessä. Erikoista oli myös tahna, lamingtons, mitä levitettiin crakersien päälle.

    Apollo Bayssa nautimme lounasta, eikä siellä juuri mitään muuta aktiviteettejä ollut tarjollakaan. Lounaan jälkeen bussi ajoi mielettömän kiemurtelevaa tietä ylös ja alas. Eteneeköhän tämä matka tällä tavalla?

    Pääsimme kuitenkin katsomaan 12 Apostolia. Ne olivat uskomattoman vaikuttuva näky! Odottakaa kun näette kuvat, koska sanat eivät riitä mihinkään.

    Seuraava pysähdyksen Gibson Steps aikana menimme 84 askelmaa alas rannalle, siellä olivat huimat aallot ja kohtisuoraa kalliota ylöspäin.

    Kuskimme favorite oli Loch Ard Gorge –site, joka oli vaikuttava. Ei uskoisi, kun kävelee kalliolla ja näkee molemmin puolin vain puskia. Että niiden takana on heti jylhät kalliot ja mieletön pudotus veteen. Raput menevät rannalle, jossa vesi on aivan turkoosia.

    Port Campbellissa pidimme viimeisen tauon ja takaisin tullessa katsoimme Australialaisen elokuvan ”All The Rivers Run 1”. Jossa mies pelasti naisen juuri samaisilta kallioilta joilla juuri olimme käyneet. Elokuvassa ne vaan eivät tienneet että siinä kulkee raput vieressä.

    Rankka, mutta kiva päivä. Kävimme aukiolla vielä parilla ja sitten hotellille.

    Tiistai 24.1.2012

    Luokittelematon Ei kommentteja

    Life is too import to be taken seriously -Oscar Wilde-

    Näillä fiiliksillä viimeiseen viikkoon, jonka päätimme aloittaa St Kildan rannalta. On Todella Kuuma Päivä! Käytiin uimassa, sai mennä tosi pitkälle ennen kuin pääsi edes vyötäröön asti. Pari tuntia auringossa riitti ja jäätelön ja ratikkamatkan jälkeen oli vuorossa Eureka Skydeck 88:iin tutustuminen.

    Olemme joka kaupungissa ja kylässä menneet sen korkeimpaan paikkaan. Täällä Melbournessa korkein on 300 metriä, josta nähtiin hyvin ne kymmenet kilometrit jotka olemme täällä kävelleet. Hieman huimaa!

    Kovalla tuulella torni voi kuulemamme mukaan heijata 600 mm. Tornin alhaalla oli kauppa nimeltä Designer Furniture ja ikkunassa oli kotoisan ASKOn mainos. Hienoa! Loistava sijainti ja hyvää markkinointia.

    Parin oluen jälkeen kävimme syömässä ja paikan tarjoilija oli kotoisin Suomesta. Aloimme laskemaan että tämän reissun aikana olemme tavanneet viisi suomalaista! Todella vähän. Aikaisin hotelliin, koska huomenna lähdemme jo seiskalta Great Ocean Road –retkelle.

    Maanantai 23.1.2012

    Luokittelematon Ei kommentteja

    Tiedätkö miksi, viinirypäleköynnös rivistön päässä on ruusu?
    Kun ruusut voivat hyvin, voi olla varma että viinirypäleet ovat ok, koska tuholaiset iskevät ensin ruusuihin.

    Tämän ja monta muuta kiehtovaa yksityiskohtaa kuulimme Winery Toursin järjestämällä retkellä Yarra Valleyssa, Glenin alueella neljään viinitilaan. Meidän tärkein asiamme on muistaa Sandy`s seven steps to sensing wine
    1. See
    2. Swirl
    3. Sniff
    4. Sip
    5. Slurp
    6. Spit (tai meidän tapauksessa Swallow)
    7. Savor

    Ensimmäinen paikka jossa pääsimme kokeilemaan uusia taitojamme, oli Yering Station, jonne Paul de Castello toi viinirypäleköynnökset jo vuonna 1859.

    Seuraavassa paikassa Rochfordissa jatkoimme viinin maistelua ja nautimme lounaan.

    Maistelumatkamme jatkuu Yering Farm, todella viehättävä pieni viinitila. 30 eekkeriä ja se tuottaa 6000 laatikollista viiniä vuodessa.

    Viimeisenä viinitilana on Domaine Chandon, jossa päästään kuplien kiehtovaan maailmaan. On neljä maata jotka tekevät Chadonin kuohuviiniä ja niissä kaikissa on tähti etupihalla. Tähti on tehty kukkasista.

    Munkki joka keksi kuplat, esitteli ne tähtinä muille munkeille (tulkaa kaikki kuulemaan ja näkemään, minä juon tähtiä). Me tiedämme nyt kuplien valmistamisen salaisuuden, tiedättekö te? Mutta, me kyllä kerrotaan mielellään.

    Kuulimme kiehtovan tarinan The Mother of Champagne Barbe-Nicole Cliquet Ponsardista, joka 1700 –luvulla keksi miten kuohuviiniin tulleen moska saa pois.

    Domaine Chandon on suuri tekijä, heiltä tulee vuodessa 100 000 laatikkoa kuohuviiniä ja sen lisäksi valko- ja punaviiniä.

    Retki oli kiinnostava ja erinomainen, meitä oli kaikkiaan 19 ja olimme kotoisin seitsemästä eri maasta: Taiwanista, Venäjältä, Englannista, Kanadasta, Skotlannista ja eri paikoista Australiasta sekä tietty myös me. Oli hyvä porukka ja kiva päivä!

    Retken uuvuttamina tultiin parille Federation aukiolle, asteita on pitkälti yli 30 ja on pistävän kuuma. Me istutaan varjon alla joka ruiskuttaa vähän väliä höyrystyvää vettä. Ihanaa!

    Sunnuntai 22.1.2012

    Luokittelematon Ei kommentteja

    Heti aamusta aurinkoinen päivä, joten päätettiin lähteä risteilylle pitkin Yarra-jokea. Paatin nimi on Melba Star ja kuljemme Herring Island & Botanic Gardens Cruise reittiä ja ohitamme monia paikkoja nyt veneellä, kun aiemmin olemme kävelleet samat maisemat. Olemme kannella ja aurinko porottaa. Kuumasti.

    Tunnin reitin jälkeen olisimme halunneet Melbourne Harbour Cruiselle, mutta kapteeni kertoi että vesi on liian korkealla ja tulkaa parin tunnin kuluttua uudelleen.

    Joten otimme vanhan ratikan, City Circle, joka vei meidät tärkeimpien nähtävyyksien ja katujen läpi.

    Melbornen alueella on kymmeniä samannimisiä katuja. Erityisen suosittuja ovat kuninkaallisten naisten nimet, kuten Elisabeth tai Margaret. Tarkkana on oltava siinä, onko osoite Street (st), Road (Rd), Circuit (Crt), Court (Ct), Drive (Dr), Parade (Pd) vai jokin muu. Vuoden -56 Olympialaiset näkyvät vieläkin katukuvassa erilaisissa opasteissa ja nimissä.

    Tämän ratikan reitin nimi on Circle, mutta kun pääsemme päätepysäkille, niin kuljettaja kääntää itsensä toisinpäin. Eli kun hän ajoi edestä ja mentiin eteenpäin, nyt kun lähdemme takaisinpäin, kuljettaja siirtyy takaosaan ajamaan ja matka jatkuu tulosuuntaan. Kätevää!

    Nyt uudelleen paattiin ja päästiin lähtemään. Ohitimme monia siltoja, mutta pari niistä oli todella jännittäviä. Ei saanut nousta seisomaan ja istuessakin tuntui että pää ottaa siltaan kiinni.

    Sillat olivat vanhoja Queens Bridge, vuodelta 1899 ja Boyle Bridge, niin hyvältä ja aika nuorelta vuodelta kuin 1961, (hmm jollain on sama syntymävuosi).

    Nähtävyyksien jälkeen menimme Thai-ravintolaan syömään ja Mäkkäriin jätksille. Sieltä aukiolle katsomaan miten Free internet yhteydet toimivat. Illalla lasillinen punkkua italialaisessa ravintolassa, mutta onneksi punkku sentään oli paikallista.

    « Edelliset artikkelit


    Mainos